Ajankohtaista

Kuulovammaisten järjestöt huolissaan tulkkiresurssien riittävyydestä

4.5.2017

Kuuloliitto ry, Kuurojen Liitto ry ja Suomen Kuurosokeat ry ovat julkaisseet Kelalle suunnatun kirjeen liittyen tulkkauspalveluiden kilpailutukseen ja muutoksiin, joita uusi hankintakausi tuo tullessaan.  Kela avasi 12.huhtikuuta tulkkauspalveluiden kilpailutuksen vuoden 2018 alusta alkavalle hankintakaudelle. Kirjeessä tuodaan esille sekä niitä asioita, joita pidetään tulkkauspalveluiden käyttäjien kannalta hyvinä että niitä asioita, joita pidetään huonoina.

Järjestöjen mukaan on positiivista, että kilpailutuksessa laatu on hinnan ohella merkittävä tekijä. Kirjeessä järjestöt ilmaisevat kuitenkin huolensa sen suhteen, että hankittavien tulkkiresurssien määrä on rajoitettu. Järjestöt pelkäävät tämän johtavan siihen, että tulkin saaminen vaikeutuu. Myös suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävien ja ruotsinkielisten tulkkauspalveluiden riittävyydestä ollaan huolissaan. Lue asiaa koskeva tiedote ja kirje kokonaisuudessaan Kuurojen Liiton sivustolta.

Kela tiedotti huhtikuussa niistä muutoksista, joita tulkkauspalveluissa ensi vuonna tapahtuu. Muutosten myötä asiakkaalla on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa itse tulkkauspalvelunsa järjestämiseen. Lue Kelan tiedote tästä.