Ajankohtaista

Tietoisku EU:n vammaiskortista Turussa 7.4.

14.3.2017

Suomessa otetaan lähivuosina käyttöön eurooppalainen Vammaiskortti. Eri vammaisjärjestöjen ajama hanke on saanut EU-rahoituksen. Yhtenäisellä eurooppalaisella Vammaiskortilla vammaiset ihmiset voivat todentaa vammaisuutensa ja/tai avustajan tarpeensa helposti.

Todentaminen voi tulla tarpeeseen esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla matkustettaessa tai erilaisiin tapahtumiin osallistuessa. Tällä hetkellä ei ole olemassa yhtenäisiä käytäntöjä esimerkiksi sen suhteen, antavatko tapahtumien järjestäjät vapaalipun vammaisen henkilön kanssa tapahtumaan osallistuvalle tulkille tai avustajalle. Vammaiskortti selkeyttää asiaa.

Vammaiskortin arvioidaan tulevan käyttöön Suomessa vuonna 2018. Vammaiskortti-hankkeen etenemisestä järjestetään tiedostustilaisuus Turussa perjantaina 7.4.2017 klo 12.00-15.30. Tilaisuus järjestetään Lounatuulet-Yhteisötalossa osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 33, toinen kerros. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, sillä paikkoja on rajoitetusti. Lisätietoja ja ilmoittautuminen tästä linkistä